Vorschmack – liharuokien kruunaamaton kuningas!

Vorschmack – tämän ruokaohjeen olen julkaissut jo aiemmin

Vorschmackateria asetettu tarjolle


Facebookissa, mutta eikai se mitään haittaa?

Reseptejä tähän C.G.E Mannerheiminkin suosimaan ruokaan löytyy useita.

Niistä yhdenkään ei voida väittää olevan toistaan aidompi.

Kirjassa Dining With Marshall Mannerheim reseptejä löytyy neljä. Oma reseptini on yhdistelmä monista lukemistani ohjeista – enkä noudata sitäkään orjallisesti.

Hyvän aterian kruunaavat lisukkeet. Muista siis:
- venäläisiä suolakurkkuja (ei maustekurkkuja)
- punajuuria
- kapriksia
- uuniperuna
- smetana

Aterialla tarjotaan palanpainikkeeksi jaloja juomia:
- olutta
- Marskin ryyppyä (Mikkelin Klubin reseptillä)
- kossukin kelpaa, vaan ei Finlandia votka

***

Liha on kaiken A ja O.

Pääsiäinen on loistavaa aikaa tehdä Vorsmackia, koska kauppojen pakastealtaat ovat täynnä edullista luuotonta lammasta. Lisäksi voi laittaa esimerkiksi naudanlihaa.

Raaka-aineita

Tällä kertaa käytin:
- n. 6 kg lampaan paistia
- n. 1 kg naudan etuselkää
- n. 1 kg naudan lapaa
- n. 800g riistalihasäilykettä

***

Karkea ohje:

- pilko lihat lapsen nyrkin kokoisiksi palasiksi
- laita uunivuokaan ja kypsennä lihat uunissa
- n. 1 tunti 200 astetta (kiertoilma)
- hienonna kypsät lihapalat monitoimikoneella
- kaada hienonnettu liha isoon kattilaan
- kattilaan myös siivilöity liemi uunivuoasta

Lisää pataan myös sipulit ja sillit ja hauduta liedelle tunteja. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa.
Perinteisten ohjeiden mukaan pitäisi laittaa anjovista, mutta silli käy mainiosti ja on edullisempaa. Makua saa myös purkissa myytävillä ravintolafileillä. Hienonna monitoimikoneella ja pataan.

Sipulia ja valkosipulia pitää olla runsaasti…

About these ads

4 vastausta artikkeliin ”Vorschmack – liharuokien kruunaamaton kuningas!

  1. Janina

    Mites iso kattila tällaselle satsille vaaditaan ja miten moni siitä syö? Armeija? :)

    Vastaa
    1. tvalve Artikkelin kirjoittaja

      Tuo setti vaatii 8 litran kattilan ja siitä syö kerralla aika iso määrä vieraita. Ideana on tietysti pakastaa sitä annosrasioihin.

      Vastaa
  2. Hanna

    Hei Kokki!

    Vorsmack voisi olla kokeilemisen arvoinen, mutta kerrotko vielä loput salaisuudet eli etenkin kuinka paljon ja mitä muuta lihojen lisäksi laitoit mukaan ja kuinka suurelle hoville tuosta kg-määrästä riittää?

    kyselee
    Hanna

    Vastaa
    1. tvalve Artikkelin kirjoittaja

      Kuten tuossa aiemmin vastasin, niin tuosta tulee ruokaa kohttuullisen suuri määrä. Muistakaa siis, että nuo lihamäärät ovat luuttomia. Se on siis täyttä tavaraa kokonaan…

      Tuohon lihamäärään laitoin muistaakseni 3 – 4 rasvasilliä, kilon sipulia ja puolisen kiloa valkosipulia.

      Sipulia ei voi olla liikaa, mutta valkosipulia voi olla.

      Suolaa en ole koskaan lisännyt, joska sillissä sitä on riittävästä.

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s