Legendan jäljillä – Hollandaise

Paljon olen keittiössä ehtinyt, mutta aina tulee uusia juttuja eteen. Tajusin, vaikka innokas parsansyöjä olenkin, niin en ole koskaan tehnyt itse Hollandaisekastiketta.

Kastikkeen valmistaminen kuulostaa ihanan yksinkertaiselta ja helpolta, mutta jokin juju siinä on oltava. Sen kun vatkaa vesihauteessa keltuaisia ja vettä kunnes ne sakenee. Maustaa hyppysellisellä valkopippuria ja aavistuksella suolaa. Lisää sitruunamehun.

Master Chef:ssä Hollandaise oli yksi tehtävä, josta kaikki eivät suoriutuneet. Kastikkeessa siis on omat niksinsä.

Ensimmäinen yritykseni oli totaalinen katastrofi. Ensimmäinen virheeni oli se, että tein kastikkeen etukäteen ja kuvittelin voivani sen sitten lämmittää kun muu ateria oli valmis.

Lämmittäessä vesihaude tietysti kuumeni liikaa ja kuohkea kastikkeeni juoksettui melko ällöttävän näköiseksi massaksi teräskipon pohjalle.

Toinen yritys olikin jo parempi. Rakenteesta ei tullut ihan yhtä kuohkea kuin ensimmäisellä yrittämällä, mutta maku oli hyvä. Ei liikaa suolaa ja sitruunan happo oli kivan raikas.

Raaka-aineet

  • voita (100-150g)
  • keltuaisia (3 kpl)
  • sitruunamehua (1/2 sitruunan mehu)
  • vettä (3-4 rkl)
  • hieman valkopippuria
  • ripaus suolaa

Karkea ohje

  • erottele kanamunankeltuaiset
  • lämmitä vettä kattilassa ja valitse teräskulho, joka sopii näppärästi kattilan päälle
  • vatkaa keltuaisia ja vettä voimakkaasti kulhossa, kunnes seos sakenee
  • lisää pehmeä voi nokareina joukkoon
  • vatkaa voimakkaasti
  • lisää mausteet varovasti ja varo ylisuolaisuutta
  • lisää sitruunamehu

Kastike on onnistunutta, kun sen rakenne on kuohkea tätyteläinen.